Lähellä Merituulen lahtea oli saari, jota kutsuttiin Seikkailusaareksi. Seikkailusaarella oli poukama, johon pääsi vain huvijahdilla. Aivan poukaman perällä oli lasten Salaisen saaren leikkitalo. Monet seikkailut alkoivat sanoilla:
“Tavataan Salaisen saaren leikkitalossa!”
Lapset loikkasivat uimaan kirkkaaseen veteen ja loikoilivat sitten rannalla ja antoivat aaltojen äänen tuudittaa heidät päiväunille. Se oli heidän erityinen leikkipaikkansa.

Eräänä päivänä, kun sylvanialaisperheet suuntasivat kohti poukamaa, Suklaapupuisoisä Lennart kertoi lapsille jotain hyvin jännittävää.
“Olen kuullut, että sateenkaarikala elää meressä tässä poukamassa”, hän sanoi.
“Se on kaunein kala, jota kukaan on koskaan nähnyt.”
Lapset olivat hyvin innostuneita. “Vau!”huusi Reea Suklaapuputyttö.
“Haluan nähdä sen!”
“Mennään kaikki etsimään sitä!” sanoi Topias Raitakissapoika.

Topias oli kaikista innostunein. Hän rakasti seikkailuja. Hän järjesti tapaamisen Salaisen saaren leikkitalolla, jotta lapset voisivat suunnitella seikkailuaan.
“Sateenkaarikalan suuri etsintä on alkanut!” hän julisti.
Pian lapset saivat ajatuksen.
“Kiivetään korkealle, niin näemme poukaman paremmin!”
he päättivät.
He kiipesivät katolle ja tähystivät merelle.

“Näettekö sitä?” kysyi Topias.
“Ei, en näe sitä missään”, sanoivat muut.
He yrittivät katsoa kiikareilla, mutta eivät vieläkään nähneet kalaa. Suklaapuputyttö Reea sai uuden idean.
“Miksi emme menisi sukeltelemaan mereen ja yritä löytää kalaa sillä tavalla?” hän ehdotti.
Muiden lasten mielestä se oli oikein hyvä idea.
“Suunnitelman muutos!” julisti Topias.

Lapset pukivat sukelluslasit ja uimaräpylät ylleen ja sukelsivat mereen yksi toisensa perään. Lapset uivat ympäriinsä kirkkaassa vedessä, mutta sateenkaarikalaa ei näkynyt. Jonkun ajan kuluttua lapset alkoivat väsyä, ja he ajattelivat luovuttaa.
“En näe kalaa missään”, sanoi Otto.
“Ehkä isoisä oli väärässä puhuessaan kalasta”, sanoi Reea.
Juuri silloin Karhupoika Leo huusi innostuneena.

“Oih!” hän huusi.
“Katsokaa!”
Vedenpinta oli yhtäkkiä alkanut hohtaa kaikissa sateenkaaren väreissä. Suuri sateenkaarenvärinen kala hyppäsi merestä roiskuttaen vettä mennessään.
“Se on sateenkaarikala!” lapset huusivat.
He hyppäsivät takaisin veteen nähdäkseen paremmin.
Mutta kala ui takaisin syvän, sinisen meren pohjalle eikä tullut takaisin. Lapset olivat hyvin pettyneitä.

“Se on poissa!” he huusivat.
Mutta silloin he katsoivat meressä olevia kiviä ja näkivät ison aukon. “Tuolla on reikä!” sanoi Reea.
“Mihinkähän se johtaa”, sanoi Otto.
Kun lapset kurkistivat reikään, he innostuivat taas.
“Mennään tutkimaan sitä!” huudahti Topias.
Ja niin alkoi lasten seuraava seikkailu.

LOPPU