Aleksi Pähkinäoravaisä piti hot dog -kojua. Lapset tykkäsivät hot dog -kojusta todella paljon. Kun lapset olivat leikkimässä tai kävelemässä koulusta kotiin, he huomasivat yhtäkkiä nakkisämpylöiden herkullisen tuoksun. Silloin heidän vatsansa alkoivat kurista ja he juoksivat kojulle ja pyysivät Aleksilta hot dogia.

Kojun ympärillä oli aina iloisia lapsia, jotka rupattelivat syödessään herkullisia, vastavalmistettuja hot dogejaan. Aleksi oli kylän paras keksijä, ja hän rakasti uusien ideoiden saamista. Hän yritti aina miettiä, miten saisi kojustaan entistäkin paremman. Hän yritti pyytää lapsilta apua, mutta ainoat hänen saamansa vastaukset olivat:
“Miksi et laittaisi kuvaasi kojun seinään?’ ja
“Tee suklaahodareita!’
Kellään ei ollut mitään hyvää ideaa.

Sitten yhtenä päivänä, kun Reea Suklaapupu söi hot dogia kojun luona, hän sai ajatuksen.
“Me kaikki lähdemme Merituulen lahdelle ensi viikolla” , hän sanoi.
“Kunpa voisimme syödä hot dogeja rannalla, mutta emme voi ottaa niitä kaikkia mukaamme Merituulen lahdelle asti tai ne jäähtyvät matkalla.”
Kun Aleksi kuuli sen, hän sai ajatuksen.
“Siinä se!’ hän sanoi.
“Sillä tavalla teen hot dog -kojustani entistäkin paremman!”

Seuraavana päivänä hot dog -koju oli kiinni. Se oli kiinni myös sitä seuraavana päivänä ja sitä seuraavana. Lapset olivat pettyneitä, kun he eivät voineet ostaa hot dogeja.
“Miksi hot dog -koju on ollut niin kauan kiinni?”
Reea kysyi isältään ja Helmi Siiliäidiltä, joka oli kylän leipuri. Mutta he vain hymyilivät ja sanoivat:
“Ken tietää.”

Seuraavalla viikolla lapset lähtivät Merituulen lahdelle, kuten olivat suunnitelleet. He leikkivät meressä pitkän aikaa, ja heille tuli melkoisen kova nälkä.
“Minun on nälkä”, he sanoivat.
Juuri silloin he haistoivat jotain, mitä he rakastivat.
“Voiko se olla…” sanoi Reea.
“Kyllä se on!” huusi Leo Karhu.
“Hot dogeja!”
Lapset menivät tuoksun perässä ja saapuivat hiekkadyynien vieressä seisovan kauniin, värikkään vaunun luokse.

Vaunun katolla oli iso kyltti, jossa luki:
“HOT DOG”.
Lapset eivät voineet uskoa silmiään. He kävelivät vaunun luokse ja kuulivat tutun äänen.
“Hei! Haluaisitteko hot dogeja?”
sanoi Aleksi hymyillen iloisesti tiskin takaa.

“Tein kojustani vaunut”, hän selitti.
“Nyt voitte syödä hot dogeja myös Merituulen lahdella. Voin myydä hot dogeja missä vain!”
Lapset pitivät todella paljon kuulemastaan ja hotkivat hot doginsa ilahtuneina.
“Hot dogit maistuvat entistäkin paremmilta, kun voimme syödä niitä meren rannalla”,
sanoi Reea onnellisena.

Myös Aleksi oli iloinen. Hänen hot dog -vaununsa oli saanut kaikki lapset hymyilemään!

LOPPU